top of page
EmmaV NETTIKOKOISET Sielukas Media (10 o

Luulen, että olen ollut yrittäjä pienestä lähtien.

 

Pienenä tein perheelleni listan kaikista tehtävistä ja askareista hintoineen, joita voin heidän puolestaan tehdä. Postin hakeminen taisi olla 1mk ja roskien vieminen jotain saman suuntaista. Äläkä edes kysy kuinka monta iltapalaleipää olen tehnyt maksua vastaan isosiskoilleni! 

​

Saman vedon yrittäjyyteen tunsin myös kauppakorkeakoulussa opiskellessani. Valitsin kaikki kurssini mielenkiinnon kautta enkä miettinyt sen suuremmin "isompaa kuvaa". Markkinointi valikoitui mielenkiintoisten kurssien kautta pääaineeksi. Mutta yrittäjyyden kurssit kiinnostivat kovasti myös. Lopulta yrittäjyyden opinnot veivät lähes saman verran maisteriopinnoistani kuin markkinointi.

​

Yrittäjänä aloitin jo kouluaikoina. 13 vuoden yrittäjyyteen on mahtunut rakennekynsien tekemistä, REKOssa myymistä ja nyt viimeisimpänä, markkinoinnissa auttamista ja hapanjuurileivontaan liittyvän sivun pyörittämistä. 

​

Olen myös aina ollut DIY -tyyppi. Jos jotain haluan, kokeilen aina ensin itse. Oli se sitten yritykseen liittyvää tai johonkin muuhun. Joskus tulee priimaa ja joskus sitten taas ei. Mutta ainakin on kokeiltu! Olen muun muassa tehnyt koodaamalla ensimmäiset nettisivuni. Ensin toki piti opetella html -koodit... Mutta sivuista tuli oman kauneushoitolani sivut ja tyytyväinen olin.

Kaikesta tästä saattaa tulla ehkä sellainen kuva, että olen huitelevainen luonne. Sitäkin varmasti olen. Olen kokeillut paljon erilaisia asioita ja etsinyt tapoja, miten saan jonkin toimimaan.  Ja opin samalla! 

​

Suurimman osan mitä sinulle kerron valmentajana olen itse kokeillut ja todennut toimivaksi. Toki koulutukseni pohjalta suurin osa kokeiluistani perustuu johonkin tutkittuun. Mutta aika usein teorioita ja malleja  on vaikea tuoda pieneen yritykseen sellaisenaan. Puhumattakaan siitä, että yksinyrittäjällä resurssit ovat usein rajalliset. 

​

Joten, minun tehtäväni valmentajana on testailla ja löytää puolestasi hyödylliset ja parhaimmat tavat, keinot ja välineet, joilla voit markkinoida yritystäsi. Selittää ja selkeyttää markkinointia niin, että voit sitä käyttää omassa yrityksessäsi. Ihan jo senkin vuoksi, että markkinointi ei oikeasti ole mitään ydinfysiikkaa vaan täysin haltuun otettavissa aivan jokaisella. Työtä se vaatii, mutta jokainen siihen pystyy. Ennen kaikkea, haluan, että markkinointi on mukava osa yrittäjyyttäsi, ei riippakivi.

​

Kerro siis ihmeessä, miten minä voin auttaa sinua markkinoimaan yritystäsi. 

 

Yrittäjältä toiselle yrittäjälle

bottom of page