Erottautuminen: Kilpailijan kyykyttämistä vai omasta osaamisesta kertomista?


Erottautuminen on varsinkin kilpailluilla aloilla erittäin tärkeää. Mutta huomaan, että siihen suhtaudutaan usein eri näkökulmista. Monelle erottautumisessa on kyse siitä, että yritetään nostaa omaa yritystä toisen yrityksen, kilpailijan, edelle. Toisen yrityksen kustannuksella. Tästä syystä erottautumiseen asennoidutaan joskus myös hieman kavahtaen.


Miksi yrittäjän pitää nostaa omaa yritystään esille toisen kustannuksella? 

Mietitäänpä vielä hetki erottautumista ja kilpailua. Kilpailu on yleensä hyvä asia liiketoiminnassa. Jos on kilpailua, tiedät, että palvelullasi on myös kysyntää. Erottautuminen on kilpailussa väline, jolla autat asiakkaitasi löytämään yrityksesi. 


Haluan antaa sinulle uuden näkökulman erottautumiseen ja siihen, mikä sen tarkoitus on. Sen sijaan, että ajattelet erottautumista kilpailijoiden kyykyttämisenä tai heidän kanssaan “tappelemisena”, ajattele sitä omasta osaamisestasi kertomisena. Sen sijaan, että yrität nostaa yritystäsi toisen yrityksen yläpuolelle, yritä luoda sille oma reitti, joka voi olla yhtä hyvä tai parempi kuin toisen yrityksen. Kyse ei siis tarvitse olla paremmuudesta vaan oman polun löytämisestä. 


Sen sijaan, että ajattelet omaa yritystäsi verrattuna kilpailijaasi, mieti, missä asioissa olet yrittäjänä kaikkein vahvimmillasi. Mitkä asiat sinä osaat ja missä voit olla apuna? 


Sen sijaan, että yrität löytää kohderyhmän, jota kilpailijasi ei ole palvellut, mieti, kenelle osaamisestasi olisi kaikista eniten hyötyä. 


Erottautuminen on sitä, että kartoitat oman osaamisesi ja vahvuutesi (ja myös heikkoutesi). Sen jälkeen markkinoinnin tehtävä on saada osaamisesi ja vahvuutesi oikean asiakkaan korviin, silmiin ja mieleen. Kun kerrot omaa tarinaasi, sinun ei tarvitse miettiä, mitä toinen yritys tekee. Sinä teet omaa juttuasi ja toinen yritys omaansa. 


Erottautuminen on ennen kaikkea jotain, mikä tapahtuu pääsi sisällä. Kun sinä itse tiedät, miten voit auttaa asiakastasi ja missä ongelmissa voit olla apuna, sinun on helpompi kertoa niistä asioista markkinoinnissa. 


Älä jätä erottautumista tekemättä sen vuoksi, ettet halua vertailla tai nostaa itseäsi toisten yli ja ohi. Muuta suhtautumistasi ja käytä erottautumista hyväksesi!


Miten sinä kuvailisit erottautumista?

Kommentoi alle!


Kaipaatko apua omalaatuisuutesi löytämiseen? Varaa itsellesi maksuton 30 minuutin videopuhelu kanssani! Mietitään yhdessä, mitkä asiat sinun kannattaa tuoda markkinoinnissasi esille juuri oikeiden asioiden kertomiseksi ja yrityksellesi täydellisten asiakkaiden löytämiseksi. 



81 katselukertaa

Viimeisimmät päivitykset

Katso kaikki

Sisällön luomisen vaiheet

Tämä sisällön luomisen prosessi on alunperin sellainen, jonka olen kehittänyt omiin tarpeisiini. Kaipasin tapaa luoda sisältöä, joka ei kuormittaisi ja veisi niin paljon aikaani, kuitenkin luoden mahd

Varaa maksuton 30min videopuhelu kanssani!

Videopuhelut on tarkoitettu yhdessä ideoimista varten. Haluan auttaa sinua eteenpäin ideoimalla, pohtimalla yhdessä ja ratkomalla ongelmia markkinoinnissasi. Valmistaudu pohtimaan kysymyksiäni ja miettimään asiaa itse. Autan sinun löytämään sen oikean reitin, jolla itse pääset ratkaisemaan ongelmasi.  Jos kaipaat valmiita vastauksia, tämä videopuhelu ei ole sinua varten. Videopuhelu ei ole myöskään tarkoitettu teknisiä opastuksia (esim. facebook tai Instagram) varten. 

(1 maksuton videopuhelu/hlö)